Jokainen ihminen on oman elämänsä omistaja. Minulla ei ole oikeutta pakottaa toisia muuttumaan omien arvojeni mukaisiksi, vaikka uskoisin sen olevan heille “parempaa”.
Maailman pelastaminen ei ole velvollisuuteni. Vastuu ulottuu vain niihin asioihin, joihin vaikutukseni on todellinen ja osoitettavissa.
Hyvä on konkreettinen teko, jonka vaikutukset voidaan:
- nähdä,
- ymmärtää,
- mitata,
- tai perustella selkeän mekanismin kautta.
Hyvä ei ole identiteetti eikä abstrakti pyrkimys. Hyvä syntyy tilanteista, ei ohjelmajulistuksista.
Vaikka en ole velvollinen auttamaan, en saa aiheuttaa sellaista haittaa, jonka voisin helposti välttää.
Jos hidas tai epäsuora haitta voidaan osoittaa luotettavasti, se kuuluu konkreettisen hyvän ja pahan piiriin. Konkreettisuus ei tarkoita lyhytnäköisyyttä.
Vaikka vaikutukseni olisi pieni, se voi olla osa suurempaa mekanismia. Jos oma panokseni aiheuttaa haittaa järjestelmän kautta, minulla on rajoitettu vastuu vähentää sitä.
Kollektiivinen toiminta ei ole itsessään ongelma. Se on hyväksyttävää, jos:
- tavoitteet ovat selkeät,
- vaikutukset mitattavia,
- mekanismi ymmärrettävä,
- ja toiminta ei perustu utopiaan tai pakottamiseen.
Maailma on monimutkainen. Kun tieto ei riitä, jätän tilaa revisiolle: “Pidän tämän avoimena ja palaan asiaan, jos näyttö muuttuu.”
Hyväntekeväisyys ei ole velvollisuus. Haluan välttää suuria, epämääräisiä projekteja, jotka lupaavat liikaa mutta näyttö on heikkoa.
Esim:
- suora auttaminen
- riskien estäminen
- selkeä kriisitilanne
- toisen olosuhteiden konkreettinen parantaminen
Historia osoittaa, että suuri paha tehdään usein hyvän nimissä. Epäilen siksi kaikkia utopioita, ideologioita ja suuria pelastusohjelmia.
Moraali ei ole jatkuvaa maailmaan puuttumista. Se on:
- haitan välttämistä,
- hyvien tilanteiden tunnistamista,
- kykyä toimia kun tilanne on selvä.
- En pakota.
- En tuputa hyvää muille.
- En rakenna utopioita.
- En kanna koko maailman taakkaa.
- Teen hyvää silloin, kun se on todellista, ei symbolista.
- Korjaan kurssia, kun maailma antaa siihen syyn.
- En ole hyväntekijä identiteetiltäni — mutta teen hyvää silloin kun se on konkreettista ja järkevää.
“Teen hyvää silloin kun se on konkreettista ja mitattavaa. En pakota toisia omiin ihanteisiini. Kannatan vain sellaista, jonka mekanismi toimii. Vältän haittaa siellä missä voin. Ja olen valmis muuttamaan näkemystäni, jos maailma antaa siihen syyn.”
Filosofia hyväksyy itsepuolustuksen vain seuraavin ehdoin:
- tarkoituksena on suojella omaa henkeä, vapautta tai läheisiä
- toimenpiteet ovat mahdollisimman rajattuja ja suuntautuvat uhkaan, eivät sen ulkopuolelle
- toiminta tähtää vahingon minimointiin, ei maksimoimiseen
- väkivaltaa tai tuhoa ei käytetä, ellei sen välttäminen olisi loogisesti mahdotonta
Itsepuolustus on suoja, ei kosto.
Kosto ei kuulu filosofian piiriin, koska:
- se ei palauta menetettyä
- se ei vahvista autonomiaa eikä eheyttä
- se vie toimijan pois omilta periaatteiltaan kohti sitä, mitä hän vastustaa
- se lisää kärsimystä aiheuttamatta todellista hyötyä kenellekään
Filosofia tunnistaa kostonhalun inhimillisenä reaktiona, mutta pitää sitä toiminnallisena harhana.
Jopa tilanteissa, joissa häviö, tuho tai oma loppu on väistämätön, filosofia pitää kiinni seuraavasta periaatteesta:
Moraalinen eheys on viimeinen asia, joka ei ole vihollisen otettavissa.
Tämä ei ole sankaruutta eikä velvollisuutta vaan identiteetin jatkumo. Kun ulkoinen lopputulos ei ole enää hallittavissa, toimijan omat valinnat ja periaatteet ovat ainoa jäljellä oleva vapaus.
Lopun edessä filosofia suosittaa:
- toimimaan niin, että ei vahingoita turhaan
- olemaan muuttumatta vihansa tai pelkonsa ohjaamaksi
- säilyttämään oman arvokkuutensa ja kohtuullisuutensa
- hyväksymään kohtalon ilman epätoivoa tai ylimääräistä tuhoa
Kosto ei ole voitto. Eheys on.
Filosofian mukaan tosi voitto äärimmäisessä tilanteessa ei synny vastustajan lyömisestä, vaan siitä ettei luovu itsestään. Tämä tekee moraalista riippumattoman olosuhteista ja tekee toimijasta koskemattoman tavalla, jota väkivalta ei voi murtaa.